maanantai 13. lokakuuta 2014

Etteenpäin!



Koulutukseen, rekrytointiin ja työelämään liittyvät Eteenpäin-messut pidettiin Oulu-hallissa 8.–9.10. Messuilla esittäytyvät useimmat Oulun ja lähikuntien toisen asteen koulutusta tarjoavat oppilaitokset – joukossa oli sekä ammatillisia oppilaitoksia että lukioita. Lisäksi toimintaansa esittelivät lukuisat järjestöt ja yhdistykset, mutta myös yrityksiä oli paikalla runsaasti.

Kävin tutustumassa messujen tarjontaa ja keräämässä vinkkejä Omapolun ohjaukseen. Messuilla oli vilkas ja vauhdikas tunnelma, kun saavuin paikalle torstai-iltapäivällä. Eri messuosastojen henkilöstöä jututtaessani selvisi, että erityisesti keskiviikkona kävijöitä oli ollut runsaasti. Vaihdoin ajatuksia myös useiden messuilla vierailevien kanssa. Monet nuoret olivat peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia, mutta myös lukiolaisia ja ammattiin opiskelevia oli vierailijoissa runsaasti.
 
Oli ilo huomata, että opiskelijat olivat aiempien vuosien tapaan aktiivisesti mukana myös oppilaitostensa messuosastojen esittelyssä ja erilaisten käytännön tehtävien sekä kokeilujen ohjaamisessa. Pääsin ajamaan Oulun aikuiskoulutuskeskuksen pientä kauhakuormaajaa radalla, vasaroin nauloja kilpaa nuorten kanssa OSAO:n pisteellä ja näin, kuinka intubaatio tehdään sairaanhoitajien esitellessä ammattiaan.






-Elina